JussiMakipelto

Sosiaali- ja terveysministeriön etämyynnin kielto ei palvele kansanterveyttä

  • Kansanterveyden kannalta välttämätön tapa järjestää alkoholin verkkokauppa?
    Kansanterveyden kannalta välttämätön tapa järjestää alkoholin verkkokauppa?

Sosiaali- ja terveysministeriössä (STM) on käynnissä eriskummallinen hanke kieltää alkoholituotteiden etämyynti Suomeen. Etämyynti on Euroopan Unionin jäsenmaiden keskenään sopima tapa tehdä rajat ylittävää kauppaa tuotteilla, joista peritään valmistusveroa. Etämyynnissä myyjä maksaa valmistusverot ostajan kotimaahan. STM on ilmoittanut Euroopan komissiolle kieltävänsä etämyynnin, mutta laajentavansa tämän tilalle Alkon verkkokauppaa siten, että jokainen alkoholijuomien tuottaja ja myyjä voi listata tuotteensa Alkon verkkokauppaan ja markkinoida tuotteitaan Suomessa. Komissio toteaa vastauksessaan, että STM:n esittämät perustelut etämyynnin kieltämiseksi eivät ole uskottavia, tarpeellisia eikä kohtuullisia. Lisäksi komissio pyytää lisätietoja Alkon kaavaillusta laajennuksesta. 

Komission kanta etämyynnin kieltämisen suhteen on selvä, mutta ajatellaanpa kuitenkin mitä seuraisi, jos STM:n ehdottama hanke menisi läpi. Alkoholikulutusta ja hankintakanavia tilastoiva Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei tilastoi etämyynnin osuutta, koska etämyynti on THL:n kyselyssä liian harvinainen alkoholijuomien ostotapa. Ruotsissa etämyynti on ollut arkea kymmenen vuotta, ja siellä sen osuus alkoholimyynnistä on prosentti. Oletetaan, että luku olisi sama myös Suomessa. Alkon osuus myynnistä on noin kolmasosa. Pääsääntöisesti etämyynnin hyödyntäminen vaatii vieraan kielen taitoa, kun taas Alko palvelee kotimaisilla kielillä ja verkkokaupassa on myös chat-asiakaspalvelu. Mitä tapahtuisi alkoholin saatavuudelle, kun kaikki tuottajat ja myyjät saisivat vapaasti listata tuotteensa Suomen parhaaksi valittuun verkkokauppaan? 

Alkoholituotteita olisi paljon enemmän saatavilla Suomen suosituimmassa alkoholikaupassa. Etämyynti jakaantuu monen pienen toimijan kesken, mutta Alkon verkkokauppaan keskitettynä myyjät tavoittaisivat moninkymmenkertaisen määrän asiakkaita. Samat tuotteet kuuluvat monen myyjän valikoimaan ja Alkon verkkokaupassa ainoa tapa erottua on tuotteen hinta. Kuluttaja valitsee sen myyjän, joka on saanut tuotteen hinnasta viilattua viimeisenkin ylimääräisen sentin pois. Tiedossa olisi rajua hintakilpailua. Nyt Alko ei salli hintakilpailua, sillä samaa tuotetta ei voi myydä useampi myyjä. STM:n ehdotuksessa tämä rajoitus poistuisi. Myyjät voisivat kilpailla myös suomalaisiin kohdennetulla alkoholimarkkinoinnilla, kuten STM:n ilmoituksessaan avoimesti toteaa. 

Edistäisivätkö alkoholituotteiden laajempi saatavuus, kielimuurin poistaminen, hintakilpailu ja markkinointi kansanterveyttä? No eivät todellakaan. 

Ilmeisesti pelko Alkon aseman murenemisesta on nyt niin vahva, että STM:n on valmis ottamaan riskejä jopa kansanterveyden suhteen Alkon aseman suojelemiseksi. Mitä suurempi Alkon osuus myydystä alkoholista on, sitä helpompi sen on torjua vaatimukset viinien tuomisesta ruokakauppaan. Nopein tapa nostaa Alkon markkinaosuutta on parantaa alkoholin saatavuutta Alkossa ja heikentää sitä muissa alkoholinmyyntikanavissa. Ja juuri näin STM on päättänyt toimia tavoitellessaan etämyynnin kieltämistä, mutta samalla ohjaamalla kaikki alkoholituottajat ja myyjät Alkon verkkokauppaan.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Pekka Iiskonmaki

Kauppa-autot toimittavat Itä-Hämeen alueelle viikottain juomia, varaosia, ruokia, mm. tuoretta kalaa jne. kotiovelle.

Palvelu pelaa ja hinnat kohtuullisia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset