JussiMakipelto

Seitsemän syytä suosia käteistä

  • Seitsemän syytä suosia käteistä

Olen viime kuukausina kokeillut nettipankkia, joka mainostaa itseään edullisena tapana tehdä ostoksia, jotka on hinnoiteltu vieraissa valuutoissa. Palvelu toimi hyvin siihen asti, kunnes maksoin noin 300€ tilauksen Latvialaiseen verkkokauppaan. Tämä johti tilini ja palveluun tallentamieni rahojen välittömään jäädyttämiseen ilman ennakkovaroitusta. Oletettavasti syynä oli automaattinen algoritmi, joka toteuttaa pankeille langetettua velvollisuutta torjua rahapesua. Jouduin seuraavat päivät lähettelemään tositteita ja vakuuttelemaan asiakapalvelulle, että minulla on varmasti ollut laillisia tulonlähteitä tuon 300 euron edestä. Tämä absurdi ja vähän kafkamainen tapahtumaketju sai minut pohtimaan käteistä, jonka käyttö maksuvälineenä on ollut pidempiaikaisessa laskussa. 

Onnistunut teknologia on sellainen, jonka olemassaoloa emme huomaa ja jonka otamme itsestäänselvyytenä. Tällöin kuitenkin vaarana on, että unohdamme sen, mikä tekee kyseistä teknologiasta niin toimivan ja arvokkaan. Käteisellä on monia piirteitä, jotka tekevät siitä ylivertaisen maksuvälineen. Käteinen ei kuitenkaan ole minkään yksittäisen yrityksen palvelu, ja tämän takia meille markkinoidaan mielummin jokaisen pankin tai maksupalvelun omia maksutapoja. 

Käteinen on sinun omaa rahaa
Kun sinulla on käteistä, se on aidosti sinun omaa rahaa. Kukaan ulkopuolinen taho ei voi sulkea tai jäädyttää lompakkoasi. Voit aina päättää itse, käytätkö rahaasi vai et. Suljettu pankkikortti voi tarkoittaa eroa sen välillä, saatko tänään ostettua ruokaa vai oletko ilman. 

Käteinen toimii aina
Käteinen ei tarvitse sähköä, ei nettiyhteyttä, ei kassajärjestelmää. Käteisen käyttöä ei voi huoltokatko tai vieraan valtion infraan kohdistuvat hyökkäykset vaarantaa. 

Käteinen opettaa rahan arvon
Käteinen on helppo ja konkreettinen tapa lapselle oppia, mitä raha on ja mitä asiat maksavat. Tilillä raha on vain numeroita ja kortilla maksamisesta helposti muodostuu lapselle käsitys, että rahaa vain tulee jostain tyhjästä. Käyttämällä käteistä, käytetty raha konkreettisesti siirtyy pois.

Käteinen sopii jokaiselle
Käteinen ei vaadi keneltäkään uuden teknologian opettelua, hankkiman tietokonetta, älypuhelinta tai mitään muutakaan laitetta. 

Käteinen on yksityinen
Jokaisesta korttimaksusta ja tilisiirrosta jää pysyvä merkintä pankin tai maksupalvelun tietokantaan. Käteisen kanssa ei tarvitse murehtia seuraako utelias virkailija tai viranomainen rahojesi käyttöä tai päätyykö maksuhistoriasi koko maailman luettavaksi seuraavassa tietomurrossa.

Käteinen soveltuu huonosti rikollisille
Käteinen soveltuu huonosti rikollisille, sillä isot määrät käteistä ovat vaaraksi rikollisille. Rikollisen kiinnijäädessä poliisi takavarikoi ne ja toiset rikolliset yrittävät varastaa niitä. Isojen rahamäärien käsittely käteisenä on vaikeaa. Isojen pankkien sivukonttorit pesevät vaikka Suomen bruttokansantuotteen verran rahaa vuodessa, mutta tällaisia käteismääriä ei taida yksikään rikollinen liikutella. 

Käteinen on rehellistä maksamista
Käteisen ehkä suurin rajoite on sen fyysisyys, mutta se on samalla myös yksi käteisen vahvuuksista. Kun maksat kasvokkain käteisellä, tiedät kenelle maksat. Vastaanottaja ei voi piiloutua Internet-persoonan taakse. Käteisellä maksaminen on kasvokkain tapahtuvaa rehellistä maksamista.

 

Korttimaksamiseen rutinoituneelle käteisellä maksaminen voi tuntua vähän kömpelöltä, mutta käteisen pomminvarman toimivuus ja sen yksityisyyttä tukevat piirteet antavat käteisen suosimiselle painavia perusteluita. Haluatko, että rahasi ovat aidosti sinun vai pelkästään käytettävissä muiden suostumuksella? 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

Tänä päivänä taitaa löytyä jo paikkoja joissa käteinen ei kelpaa. Ei myöskään kovin kätevää lähteä maksamaan muutaman satasen ostosta sinne Latviaan..Kiinasta puhumattakaan(mistä paljon tänä päivänä ostetaan).
Lisäksi täytyy myös olla eri mieltä siitä rikollisten touhusta, eli jos käteinen löppuisi, niin se olisi kova isku rikollisuudelle. En nyt tarkoita näitä isoja pankkeja tms., vaan tällaisia hieman pienempiä rikollisia, jotka pelaavat vaikkapa tuhansilla jne.
Se toki totta, että käteistä on kiva omistaa ja mitä enempi, sen parempi(valitettavasti itselläni ei ole ikinä juurikaan sitä ollut).

Käyttäjän JussiMakipelto kuva
Jussi Mäkipelto

Bitcoin (tai muut kryptovaluutat) ovat ehkä Internet-ajan käteinen. Niillä on omat isot haasteensa ja käyttäminen on vielä vähän hankalaa, mutta ne ovat samalla tavalla jokaisen omaa rahaa, jonka käyttämiseen ei tarvita kenenkään muun lupaa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Käteinen soveltuu huonosti rikollisille"

Mieleeni muistuu YLE:n uutinen noin 7 vuoden takaa, jos en väärin muista. Uutisessa kerrottiin, että Suomen Pankin setelipaino laskee liikkeelle lisää 500 euron seteleitä, koska niiden kysyntä on kasvanut.

Uutisessa mainittiin erikseen ja nimenomaisesti, että yksi taho, joka noita seteleitä tarvitsee, on harmaa talous.

Mielenkiintoista tuossa uutisessa oli erityisesti se, että Suomen Pankin oli tuohon kysyntään vastattava tarjonnalla, vaikkei SP tietenkään harmaata taloutta hyväksy. Seteleiden niukkuus vain olisi johtanut rehellistenkin ihmisten kärsimiseen käteisen puutteesta.

P.S. En nyt pikaisella googlauksella löydä tuota YLE:n uutista, mutta löytyi tällainen Taloussanomien artikkeli vuodelta 2009, jossa kerrotaan mm. siitä, että harmaa talous tarvitsee 500 euron seteleitä (sittemminhän on päätetty, ettei niitä enää paineta vuodesta 2019 lähtien):

https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-20000...

Käyttäjän JussiMakipelto kuva
Jussi Mäkipelto

Olen alkanut suhtautumaan vähän skeptisesti näihin perusteluihin karsia isojen seteleiden saatavuutta harmaaseen talouteen vedoten. Minusta pankkien rahanpesuskandaalien perusteella vaikuttaa että ainakin isot rikolliset mielummin suosivat tilejä kuin käteistä varallisuuden säilyttämiseen. Tottakai käteisen käytön rajoittaminen helpottaa kaiken rahan käytön valvontaa ja siten vaikeutta harmaan talouden toimintaa, mutta samalla menetetään yksityisyyttä ja mahdollisuutta säilyttää rahaa pankeista riippumattomassa muodossa myös meiltä rehellisiltä rahan käyttäjiltä.

Luottaisin tässä Suomen Pankin Takalan arvioon: "On laskettu rikollisen rahan, kuten huumekaupan ja prostituution, tarvitsemia rahamääriä, ja ne edustavat hyvin pientä osaa rahan kokonaiskysynnästä, Suomen Pankin Takala sanoo"

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Maksuvälineen sulkeutuminen on myös itselle tuttua.

NETS sulki yhdistelmäkorttini omasta toiminnastani riippumattomista turvasyistä reilu vuosi sitten ja korttini uusittiin automaattisesti. Automaattinen sulkeminen tarkoitti sitä, että jouduin pärjäämään vajaan viikon käteisellä, jota lainasin puolisolta. En siis tietenkään saanut nostettua käteistä mistään ilman korttia. Tilisiirrot sentään toimivat.

Nyt on pankin yhdistelmäkortin rinnalla Mastercard ja Mobilepay, mutta myös ne ovat elektronisia maksuvälineitä, jotka eivät kriisin sattuessa tietenkään toimi.

Mieleeni tuli elokuva valtion vihollinen, jossa pääroolia näyttelevän Will Smithin kaikki rahaliikenne jäädytettiin valtion toimesta.

Käteistä olisikin hyvä olla jemmassa noin kuukauden tarvetta varten.

Suurimmalla osalla kansalaisista ei tähän ole taloudellisia mahdollisuuksia, eikä itsellänikään ole nykyään kuin noin viikon vara, mutta kuitenkin sen verran, että hetken pystyy hengähtämään.

Kuriositeettina. Esim. polttoaineita ei saa tankkausautomaateista enää käteisellä ilmeisesti kai mistään.

Tankkasin viime syksynä mopopojalle bensaa kortillani, kun pojalla oli bensa loppunut ja vain kympin seteli, jota korttiautomaatti ei luonnollisestikaan huolinut. Poika pääsi kotiinsa, mutta jos kukaan ei olisi tullut tankkaamaan samalle automaatille, niin odotusajasta olisi voinut tulla pitkä.

Poika sanoi, että yllättävän moni minua ennen tankannut autoilija ei suostunut auttamaan, vaikka pojalla siis oli antaa kymppi käteistä vastineeksi kympin arvosta tankkaamisesta.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

"Esim. polttoaineita ei saa tankkausautomaateista enää käteisellä ilmeisesti kai mistään."
Erittäin harvassa on ne pumput, joista ei käteisellä voi tankata.Kymmeneen vuoteen on kohdalleni sattunut vain yksi sellainen.

Käyttäjän JussiMakipelto kuva
Jussi Mäkipelto

Käteistä on hyvä olla aina varalla. Nykyään peruspankkipalvelut ovat parhaimmillaan maksuttomia, joten kannattaa myös pitää tiliä ja korttia auki useammasta eri pankista.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Yksi argumentti käteisen puolesta jäi puuttumaan:
- kun riittävän moni maksaa käteisellä, kassat säilyvät ja vaihtovaroja on kaupoissa ja niinpä jos tulee yllättävä maailmanlaajuinen esim. luottokorttitilien jäädytys, niin yhteiskunta pystyy edelleen toimimaan (jonkin aikaa).

Käteisen käyttö on isänmaallinen teko. Kaikki ylläpitämään omaa puolustus- ja kriisivalmiuttamme! Kortit pois ja lompakot pullolleen rahhhaaa!

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Vaikutelmani on, että pyrkimykset näivettää käteisen käyttö pois motivoituu yhtäältä sillä, että yksittäisten kansalaisten sijaintia on helpompi seurata kun kaikki maksut pitää tehdä kortilla tai kännykällä ja toisaalta sillä, että pankit eivät kaadu niin helposti kun talletuspakoa ei voi tapahtua käteistä nostamalla.

Jos ajatellaan todellista kriisitilannetta, niin lopputulema on se, minkä Dmitri Orlov hyvin kiteyttää alla linkitetyssä videoklipissä: Todellisessa kriisitilanteessa ainoa todellinen turvasi on se, että tunnet ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan sinua ilman, että maksat siitä rahaa.

Tuossa videoklipissä Orlov kertoo, että Neuvostoliiton romahtaessa kansalaiset selviytyivät juuri sen takia, että he olivat jo etukäteen tottuneet jossain määrin omavarais- ja vaihtotalouteen. USA:ssa, Orlovin mukaan, ihmiset eivät ole läheskään yhtä hyvin varautuneita, ja mahdollisen romahduksen sattuessa suuri osa väestöstä jäisi yksinkertaisesti kadulle nälkää kärsimään.

Kannattaa katsoa tuo video. Orlov syntyi Neuvostoliitossa 60-luvulla ja muutti 70-luvun puolivälissä USA:aan. Neuvostoliiton romahdusta hän seurasi lähietäisyydeltä. Hän siis tietää, mistä puhuu.

Dmitry Orlov: Peak Oil Lessons From The Soviet Union

Toimituksen poiminnat